Kummigaala pidettiin nyt neljännen kerran
Lapsille
Kummigaala alkoi klo 15, jolloin lapsille oli paljon kivaa ohjelmaa. Lapsille oli ongintaa ja erilaisia onnenpyöriä. Lapsille oli järjestetty myös erilaisia pelejä ja mahdollisuus askarrella. "Kungsskolan"-koulun lapset soittivat trumpettia. Lapsille oli kahvilassa tarjolla lettuja hillon ja kerman kanssa. Lapset tykkäsivät kovasti.
Gaalailta
Viimeisenä lokakuun lauantai-iltana Arken järjesti neljännen kerran Kummigaalan yhteistyössä Hannah Graaf Karydin "Bloggfamilyn" kanssa. Vuoden kummigaala oli todellinen menestys. Noin 500 ihmistä tuli kuuntelemaan artisteja; Sonja Aldénia ja Pandoraa, jotka voittivat kuulijoiden sydämet laulullaan ja musiikillaan. Arkenin kuoro ja muusikot lauloivat Christina Tärnrothin johdolla useita tunnettuja gospellauluja ja 12-vuotias Timothy Naidjonoks soitti mahtavan kappaleen viulullaan pianon säestyksellä.
Intian tytöt
Gaalaillassa näytettiin raportteja ja kuvia maailmalta erityisenä fokuksena tytöt Intiassa. Päivän aikana kerättiin n. 200 000 kruunua. Pastori Linda Bergling puhui siitä kuinka laupeus heikkoja kohtaan antaa ihmisille takaisin heidän arvokkuutensa ja että meidän tulee avata sydämemme, että voisimme tulla kosketetuksi sillä mitä Jeesus on laittanut sydämiimme, auttaaksemme heikkoja osapuolia.
Rahat rakentamiseen
Gaala-illasta saadut rahat käytetään kehityskeskusksen rakentamiseen lapsille Kolkatassa Intiassa, jonka Arken rakentaa yhteistyössä "Bethel Fellowship Trust":in ja Hannah Graaf Karydin "Bloggfamilyn" kanssa. Pastori Linda Bergling ja Hannah Graaf Karyd matkustavat yhdessä tiimin kanssa vihkimään ensimmäisen talon tytöille Kolkatassa helmikuussa 2012. Illan aikana saatiin myös 65 uutta kummia kummilapsille.
Monia sponsoreita
Suuri kiitos kaikille, jotka tekivät tämän gaala-illan mahdolliseksi:
"Restaurang Alexandra Kungsängen, Ana Marias Café Kungsängen, A-Wear Kungsängen, Blomrankan Kungsängen, Brunna Krog Kungsängen, Coop Forum Kungsängen, Coop Konsum Tibble, Fredrikssons slipsar Kungsängen, Klipp-Ulla Kungsängen, Bro Järnvägs Pizzeria, MP Däck Bro, Pizzeria Upplands Bro, Ica Hässelby, Birka Cruises Stockholm, Junibacken Stockholm, Business2Help, Calle Schulmans blogg, Classic Living Stockholm, Crossnet, Flexirent, Holars AS, Invisible Friend, Kraft & Kultur, Mälarlift, Ord & Ton, Powerplay, tidningen Dagen och tidningen Inblick."