Topbanner
Kristiina Palomäen esittely

Mistä olet kotoisin?

Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, Ilmajoelta. Vanhempani olivat uskossa. Tulin itse uskoon 11-vuotiaana.

Miten tulit Arkeniin?

Olin ystävien kanssa Helsingissä Risteyspaikka-seurakunnassa. Siellä tapasin henkilön, Kirsi Niemen, joka oli käynyt Arkenin raamattukoulua. Hän kertoi minulle Arkenista 2001. Ajattelin, että sieltä saisin apua.

Vuonna 2002 aloitin Arkenin raamattukoulussa Ruotsissa eheytymislinjalta. Minulla oli huono itsetunto, väärä Jumalakuva, olin suorittaja ja olin työelämässä palanut loppuun. Raamattukoulussa sain mahtavaa opetusta. Aloin nähdä Jumalan armon. Opetus paransi minut. Lakihenkisyys ja suorittaminen on hävinnyt elämstäni. Vuonna 2005 aloitin 1-luokan. Halusin seurakunnassa palvella enemmän. Vuonna 2008 aloitin 2-luokan ja vuotta myöhemmin kävin 3-luokan.

Miten tulit Helsingin Arkeniin?

Noin 7 vuotta sitten Helsingissä alkoi vakituinen toiminta. Kun menin sinne kokoukseen, niin koin sen että minulla on sama kutsu kuin Arkenissa. Koin että se oli minun paikkani. Kävin raamattukoulun viimeisen vuoden Suomesta käsin ja sen jälkeen olen jäänyt Helsingin Arkeniin vapaaehtoiseksi.

Työtehtäväsi Helsingin Arkenissa?

Meillä on pieni palvelutiimi Helsingin Arkenissa. Ennen kokousta laitamme penkit kuntoon ja kokousten jälkeen siivoamme. Joskus pidän kolehtipuheen tai saarnan. Olen mukana parantumispäivillä ja pidän esirukouskeskusteluja. Tiistai-iltaisin meillä on kotisolut. Olen myös rahastonhoitaja.